Hokkus Pokkus Mikko Mallikas dvd

Tuotetta on varastossa.
7,99 €
Sisältää alv. 24.00 %

Hokkus Pokkus Mikko Mallikas dvd

Hokkus Pokkus Mikko Mallikas dvd (elokuva)

6-vuotias Mikko Mallikas leikkii merirosvoja kaveriensa kanssa, mutta hän haaveilee myös omasta koirasta. Juuri sellaisesta, joka velholla on. Taikuus saa Mikon vakuuttumaan siitä, että hänen unelmansa voi toteutua. Se ei silti käykään kovin helposti. Kun lopulta unelma käy toteen odottamattomalla tavalla, se tuntuu suorastaan maagiselta. Arvostelumenestys Hokkus pokkus Mikko Mallikas on ensimmäinen kokoillan elokuva Mikko Mallikkaasta. Se perustuu Gunilla Bergströmin kirjaan Hokkus pokkus, Mikko Mallikas ja sen on ohjannut Oscar®- voittaja Torill Kove. Joka hahmolla on ensimmäistä kertaa oma äänensä ja elokuvaan ovat tehneet musiikkia muun muassa Timbuktu ja Ane Brun.

Hokkus pokkus Mikko Mallikas on hurmaava tarina pienen pojan illuusiosta ja todellisuudesta, jossa on taikuutta ja fantasiaa – sekä suuresta unelmasta saada oma koira!

Mikko Mallikas unelmoi omasta koirasta, koska hänestä on tullut koululainen, ja hän on pian jo seitsemän vuotta vanha. Isä on kuitenkin sitä mieltä, että hän on liian pieni niin suureen vastuuseen. Mikko yrittää kaikin tavoin vakuuttaa, että hänen isänsä on väärässä. Se ei ole niin helppoa pienelle pojalle, jonka apuna on yhä mielikuvitusystävä ratkaisemassa pulmia.

Mikko Mallikas on kuitenkin toiveikas, kun hän tapaa aivan oikean velhon. Magiikan avulla hän voi ehkä saada itselleen koiran ja lähteä samalla ihmeelliseen taikuuden maailmaan. Mikko kuitenkin tajuaa, ettei todellisia ongelmia voi ratkaista taikuudella. Mikolle on suuri käännekohta, kun hänen on tunnustettava, ettei olekaan aivan niin iso poika vielä kuin haluaisi. Kun unelmasta tuleekin totta, niin se tuntuu aivan maagiselta taikuudelta.

Lisämateriaali
» Pikkulasten laulu
» Taikurilaulu
» Singoallan laulu
» Kukaan ei taikoja tee

Hokkus Pokkus Mikko Mallikas dvd
Ikäsuositus: sallittu koko perheelle
Puhumme suomea ja ruotsia
Kesto: 70 minuuttia
Julkaisuvuosi: 2014
Lajityyppi: Lastenelokuva

Tuotetta on varastossa.

Lehtien suosituimmat alennuskupongit:

Aku Ankka     Ducktales     Prinsessa     Vauva     Meidän Perhe     Katso     Kodin Kuvalehti

Seiska     Me Naiset     Pelit     V8 Magazine     Koti ja Keittiö     Fit     GTi     Cosmopolitan

Suuri Käsityö     Oma Aika     Glorian Koti     Gloria     Hyvä Terveys     Glorian Ruoka ja viini

Sport     ET     KuntoPlus     Tiede     Historia     Tieteen Kuvalehti     Tee Itse     Plaza Koti

National Geographic     Antiikki ja Design     Hifimaailma     GEO     Oma Aika     AutoBild

7,99 €
8,90 €
18,90 €
7,99 €
7,99 €
8,90 €
14,99 €
6,90 €
7,99 €
8,90 €
8,90 €